Turvallisemman tilan periaatteet
Seuraavat periaatteet koskevat kaikkia Lapin Näkövammaiset ry:n toimintaan osallistuvia. Asiattomasti käyttäytyviä henkilöitä voidaan pyytää poistumaan tilaisuudesta.
1. Kunnioitan ja huomioin
Kaikilla on oikeus osallistua taustastaan ja henkilökohtaisista ominaisuuksistaan riippumatta toimintaamme. Kunnioitan toisen fyysistä koskemattomuutta, henkilökohtaisia apuvälineitä ja omaa tilaa. Pyydän anteeksi, jos huomaan loukanneeni toista tahallisesti tai tahattomasti. Voin antaa myös kiitosta.
2. Kuuntelen ja annan tilaa
Annan kaikkien kertoa vuorollaan omia näkemyksiään ja kuuntelen heitä. En sivuuta tai jätä kuuntelematta kenenkään mielipiteitä hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa tai persoonansa vuoksi.
3. Olemme kaikki vastuussa turvallisemmasta tilasta
Voimme olla eri mieltä mutta silti kunnioittaa toisiamme. Jokaisella on velvollisuus puuttua loukkaavaan puheeseen, huonoon käytökseen, kiusaamiseen ja epäasialliseen kohteluun. Jos havaitsen epäasiallista käytöstä, puutun siihen tai pyydän tilaisuuden järjestäjää tai toista henkilöä auttamaan.
4. Huomioimme vammasta johtuvat tarpeet
Esittelen itseni nimeltä, koska en voi olettaa, että minut tunnistetaan ääneni perusteella. Puhuttelen henkilöä itseään enkä hänen avustajaansa. Otan huomioon toisten kuulemisen haasteet: En puhu päälle, kun on toisen puheenvuoro.
5. Yhteystiedot häirintätilanteisiin
Mikäli kohtaat toiminnassamme näiden periaatteiden vastaista epäasiallista käytöstä, voit ottaa yhteyttä yhdistyksemme häirintäyhteyshenkilöihin:
Pirjo Heikinjuntti, Kemi, puh. 040 5170803, heikinjuntti.pirjo@gmail.com
Taija Joki, Rovaniemi, puh. 040 5781268, taija.joki@gmail.com
tai Lapin Näkövammaiset ry:n vastaava ohjaaja Juha Romakkaniemi, puh. 040 7426970, vastaavaohjaaja@lapinnakovammaiset.fi