Näkövammaisten liiton uutisia
Vammaispalvelulain voimaantulo siirtyy - Ulkoinen linkki
Viime talvena hyväksytyn uuden vammaispalvelulain voimaantuloa siirretään vuoden 2025 alkuun. Laki ei siis tule voimaan ensi kuun alussa. Eduskunta hyväksyi lain voimaantulon siirron eilen.
Suomen Näkövammaissäätiön apurahoja haettavana vielä muutaman päivän ajan- Ulkoinen linkki
Suomen Näkövammaissäätiön apurahoja voivat hakea näkövammaiset ja näkövammaistyössä toimivat. Niitä myönnetään nuorisotyöhön, opiskeluun ja ammattiopintoihin, työllisyyteen, tiedotustoimintaan, kuntoutukseen, tutkimustoimintaan, harrastus- ja vapaa-ajantoimintaan sekä näkövammaisten kansainväliseen yhteistyöhön. Haku päättyy 30.9.
Lausunto liikenteen esteettömyysvisiosta- Ulkoinen linkki
Lausunnossaan liikenne- ja viestintäministeriölle Näkövammaisten liitto kannattaa esteettömyysvisiossa esitettyjä tavoitteita ja toimenpiteitä sekä pyrkimystä esteettömään matkaketjuun.
Lausunto rautateiden henkilöliikennepalvelun käyttäjien edustajien kuulemiseen- Ulkoinen linkki
Henkilöliikenteen palveluissa on Näkövammaisten liiton mukaan paljon kehitettävää yhdenvertaisen matkustamisen edistämiseksi. Suurin vaikeus näkövammaisella henkilöllä liittyy junalipun ostamiseen.
Lausunto indeksitarkistuksista ja lapsilisälaista- Ulkoinen linkki
Näkövammaisten liiton antoi lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle luonnokseen hallituksen esitykseksi laeiksi eräiden kansaneläkeindeksiin ja elinkustannusindeksiin sidottujen etuuksien ja rahamäärien indeksitarkistuksista vuosina 2024–2027 ja siihen liittyviksi laeiksi sekä lapsilisälain 7 §:n muuttamisesta.
Lausunto hallituksen esitykseen yleisestä asumistuesta- Ulkoinen linkki
Näkövammaisten liitto pitää lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle erityisen huolestuttavana asumistuen leikkausten kohdistumista pienituloisten vammaisten asumisen tukeen.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain muuttamisesta- Ulkoinen linkki
Hallitus on esittänyt eduskunnalle Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain muuttamista. Lakimuutosta on valmistellut sosiaali- ja terveysministeriö.
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laista toimeentulotuesta annetun lain 7 a§:n muuttamisesta- Ulkoinen linkki
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemasta toimeentulotuesta annetusta laista. Laki tulisi voimaan heinäkuun alussa 2024. Esityksellä tavoitellaan säästöjä tiukentamalla asumismenojen huomioimiseen liittyvää sääntelyä. Esitys liittyy valtion vuoden 2024 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta- Ulkoinen linkki
Työ- ja elinkeinoministeriön esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, työttömyyskassalakia ja lakia työttömyysetuuksien rahoituksesta. Muutokset koskisivat palkansaajan työssäoloehtoa, työttömyysetuuden sovittelua ja työttömyysetuusoikeuden alkamisen ajankohtaa sekä työttömyysetuuksiin maksettavia lapsikorotuksia. Näkövammaisten liitto otti kantaa lakiesitykseen.
Näkövammaisten liitto vastustaa kaavailuja avustusta antavien linja-autoterminaalien vähentämistä- Ulkoinen linkki
Näkövammaisten liitto vastustaa liikenne- ja viestintäministeriön kaavailuja vammaisille ja liikuntarajoitteisille henkilöille avustusta antavien linja-autoterminaalien määrän vähentämistä ja katsoo, että avustusta antavien terminaalien määrää tulisi lisätä ja palvelua laajentaa.
Vammaisille ja liikuntarajoitteisille henkilöille avustusta antavien linja-autoterminaalien nimeäminen- Ulkoinen linkki
Näkövammaisten liitto antoi liikenne- ja viestintäministeriölle lausuntonsa vammaisille ja liikuntarajoitteisille henkilöille avustusta antavien linja-autoterminaalien nimeämisestä.
Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveysalan yhdistysten ja säätiöiden rahoituksesta- Ulkoinen linkki
Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu luonnos valtioneuvoston asetukseksi sosiaali- ja terveysalan yhdistysten ja säätiöiden rahoituksesta. Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2024 alkaen. Liitto esitti luonnokseen kommenttinsa viiteentoista kohtaan.